Kostea viikonloppu.

Elämä näytti yllätyksellisyytensä viikonloppuna tavalla joka herätti lukuisia sekavia tunteita ja erinäisiä ajatuksia.

Olin ollut ystäväni kanssa ulkona ja tulin aikaisin aamuyöstä kotiin. 
Muutaman tunnin nukuttuani heräsin kuitenkin erikoiseen pieneen ääneen jolle lähdin etsimään selitystä. Olen aina ollut tietoinen hyvästä kuulostani ja kevyestä unestani, mutta hetken hymyilytti että heräsin siihen kun vesitippa laskeutui eteiseni katosta lattialle.
Hymy hyytyi kuitenkin nopeasti ja päätin lähteä kyselemään yläkerran asukilta onko vesi kenties sieltä peräisin.

Kuva täältä

Kuulin veden lorisevan, mutta kun kukaan ei avannut lukuisista pimpotuksista ja hakkaamisesta huolimatta ovea, ajattelin huudella postiluukusta.
En saanut sanaa suustani ja jähmetyin järkytyksestä kun näinkin suoraan asunnon kylpyhuoneeseen ja nuoren miehen makaavan sen lattialla.
Tulin soittamaan hieman sekavan puhelun hätäkeskukseen ja
huomasin kotiini satavan jo hiukan aiempaa tiheämmin.  
Vesipisarat olivat hailakan ruosteen punaisia olin varma että kotiini sataa verta ja että olin juuri nähnyt ruumiin.
Kun ambulanssi ja palomiehet olivat saapuneet paikalle mutta ovenavaajaa ei vielä kuulunut, huutelivat ja hakkavasti miehet oveen hiukan kantavammalla äänellä kuin omani :)
Hetken päästä kuulin jonkun sanovan:- "nuori mies nousi kylpyhuoneen lattialta".
Huokaisin helpotuksesta ja tulin kotiini levittelemään pyyhkeitä lattialle, siirtämään tavaroita suojaan ja sänkyni keskelle lattiaa- siihen kuivaan kohtaan.
Unta oli aivan turha odotella.

Kuva täältä

Kelailin illan tapahtumia ja mietin miten sekunneilla on merkitys.
Mä olin illan mittaan viestitellyt kundin kanssa jota tapailin aikoinaan. Oltiin juteltu että ois mukava törmätä muttei oltu samassa paikassa iltaa viettämässä.   
Kun olin laittanut viestiä että lähden vikalla bussilla kotiin ja istahdin bussin penkkiin, huomasin WhatsAppiin saapuuneen viestin seconds ago että toki voin hänenkin luokseen jäädä.
Oisin saattanut jäädä!
Kun se ystäväni jonka kanssa iltaa vietin kysyi yöllä että harmittaako kun kerkesin jo lähtemään, vastasin etten tiedä harmittaako.
-"Sillä varmasti on syynsä että viesti tuli sillä sekunnilla kun bussiin hyppäsin. Tänään ei ole se yö kun menen".  
Sillä tosiaan oli syynsä!
Mun piti tulla kotiin tekemään muita juttuja. En vain tiennyt sillon.
Miten ois käyny pojan jos en ois tullut?

Enemmän mä kuitenkin olin pitkään sunnuntaillekkin surkein fiiliksin sen pojan vuoksi. 
Mietin miltä siitä tuntuu?
Miten humalassa se on ollut?
Millanen sen ilta oli ennen tapahtumaa?
Oliko kuitenkin tapahtumassa mukana myös onnettomuus?
Miten sen vanhemmat on reagoinut?

Mun mieli rauhoittui vasta kun se sunnuntai illalla koputti mun oveen ja juteltiin hetki.
Se vaikutti fiksulta. Todella pahoittelevalta ja pelästyneeltä.

Maanantaina kävi kosteusmittaaja ja kertoi vesivahingon sen verran tuhoa tehneen että mä pääsen jonnekkin retkelle kahdeksi kuukaudeksi. 
Sen verran arvioivat remonti kestävän.

Kuva täältä

Elämä on hento.
Kaikkeen ei voi vaikuttaa ja onnettomuuksia sattuu mutta paljon voi tehdä oman onnensa eteen olemalla elämässään läsnä.
Itselleen.
Muille.
Hetkessä.

Ja sitten on onneksi ne suojelusenkelit!